• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Työ ja elinkeinot
Kesätyöntekijäksi nuorisoalalle

Monde

24.10.2018 7:00

Monde_portaikkotaide.pngJannina sai tehdä sisustustyötä Monden kahvilassa ja toi sinne sopivan liikennemerkkitaulun

Työkokemus

Somettajan kesätyöpaikka oli ensimmäistä kertaa tarjolla Mondella ja Jannina oli iloisesti yllättynyt, että tuli valituksi juuri tänne. Hän toivoi pääsevänsä kirjastolle töihin. – Kuvailin itseäni siinä hakemuksessa ja luulen, että sen perusteella tätä tarjottiin minulle, Jannina kertoo.

-Minua jännitti paljon, kun en tiennyt mitä tehtäviä siellä olisi. Kerroin että tykkään sisustamisesta ja alussa sainkin sisustaa tiloja erilaisilla tauluilla ja huolehdin, että kahvilan tilat olivat siistit, sanoo Jannina. Sitten sain tehdä Facebookiin ja Instagramiin postauksia. Kävin erilaisissa tapahtumissa noin kerran viikossa esimerkiksi Taidekadun ja Liikuntapuiston avajaisissa tekemässä juttuja. Tässä on hyvä olla oma-aloitteinen ja suunnitelmallinen. Sain tehtyä juttuja aika nopeasti: otettua kuvan ja kirjoittaa tekstin, sitten vähän hienosäätöä ennen julkaisua. Tein usein jo etukäteen valmiiksi postauksia. Oli kiva tehdä yhteistyötä toisten kesätyönuorten kanssa kuten viestintäpalveluiden Sikuriinan kanssa ja Ohjaamon poikienkin kanssa teimme kaikki yhdessä yhden videon, Jannina kertoo.

- Parasta kesätyössäni oli se, että tuli käytyä monessa sellaisessa tapahtumassa, missä en ehkä muuten olisi käynyt. Olen hyvä kirjoittamaan, niin se työ tuli luonnostaan ja sitä oli kiva tehdä. Haastattelutilanteet jännittivät kovasti, kun en ole kovin sosiaalinen, mutta se oli ihan kivaa, kertoo Jannina. Minua ei harmita ollenkaan, että en päässytkään kesätöihin kirjastoon, sillä viihdyin niin hyvin täällä mukavassa työporukassa ja heitä tuleekin ikävä, Jannina toteaa lopuksi.