• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Asuminen

 Korkotukilainat ja avustukset yleishyödyllisille yhteisöille

Yleishyödylliset asuinyhteisöt voivat saada valtion korkotukea vuokra-, asumisoikeus- ja osaomistustalojen rakentamiseen (lisätietoja) sekä vuokra- ja asumisoikeustalojen perusparantamiseen (lisätietoja) sekä vuokra- ja asumisoikeustalojen hankkimiseen (lisätietoja). 

Erityisryhmien investointiavustus

Avustuksen hakuaika on jatkuva. Avustusta voivat saada sellaiset hankkeet, joille voidaan myöntää myös korkotukilainaa. Avustus voidaan myöntää rakentamista, hankintaa ja perusparantamista varten.

Edellytyksenä avustuksen saamiselle on, että vuokratalo tai -asunnot soveltuvat erityisryhmän käyttöön ja että erityisryhmään kuuluvilla on pitkäaikaista asunnontarvetta paikkakunnalla. Hankesuunnitelmassa on osoitettava, että hanke on kokonaisuudessaan taloudellisesti ja toiminnallisesti perusteltu.

Hankkeella on oltava kunnan puolto. Sen lisäksi tarvitaan kunnan sosiaali- ja terveystoimen sitova lausunto, jos on kyse hankkeesta, jossa asuminen edellyttää tavanomaista enemmän tukipalveluita ja niiden lisäksi merkittävästi erityisiä tila- tai varusteratkaisuja asuinrakennukseen tai asuntoon (muut kuin opiskelijatalot ja nuorten talot). Lisäksi ikääntyneiden henkilöiden asumishankkeisiin täytetään (lomake ARA 55a) ja kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden asumishankkeisiin (lomake ARA 55b).

 

Takauslainat vuokrataloille

 Hakija jättää hakemusasiakirjat kuntaan, joka antaa hankkeesta lausuntonsa ja toimittaa asiakirjat ARA:an. Jos suunnitelmat ja kustannukset ovat hyväksyttävällä tasolla, ARA antaa takauslainapäätöksen ilman ehdollista varausta ja hyväksyy samalla suunnitelmat ja kustannukset. Lainansaajan ei tarvitse olla ARA:n yleishyödylliseksi nimeämä. Lisätiedot ja lomakkeet: TA2 ja ARA.

Asunto-osakeyhtiöiden perusparannuslainojen valtiontakaus

Jatkuva hakuaika, hakemukset toimitetaan ARA:lle. Lisätiedot ja lomakkeet seuraavan linkin kautta ARA