• Palvelut
  • Hakemisto
  • A
  • B
  • E
  • F
  • H
  • I
  • J
  • K
  • L
  • M
  • N
  • O
  • P
  • R
  • S
  • T
  • U
  • V
  • W
  • V
  • Y
  • Ä
Ajankohtaista
Tapahtumakalenteri

Eliina Hurtig - MAALAUKSIA

Ajattelin vain 2019, öljy kankaalle 140x120cm.jpg

Eliina Hurtig MAALAUKSIA Studio MUSTANAPA 3.8.- 28.8.2019 Rovaniemeläisen kuvataiteilija Eliina Hurtigin (s.1978) öljyvärimaalausten teemana on muutos ja pysyvyys. Hurtig on pitänyt aktiivisesti näyttelyitä eri puolilla Suomea vuodesta 2004 lähtien. Keväällä 2019 maalauksia on ollut esillä Galleria 5:ssä Oulussa ja Galleria Kakslauttasessa Saariselällä Hanna Kressin kuratoimassa Kaikuja Pohjoisesta-ryhmänäyttelyssä.

 

Elämme jatkuvassa muutoksen tilassa: luonto, ihminen, tilanteet ja aika muuttuu. Samettimatto- maalaus heijastaa ekspressiivisin siveltimenvedoin ympärillä kieppuvaa muutoksen virtaa.

Astuttaessa toiseen tilaan teosten sävyt tummenevat. Näissä maalauksissa Hurtig tavoittelee hiljaisuutta. Vaikka ajatukset, tunteet ja käsitykset muokkautuvat ajassa, pysyvyyttä voi löytää omasta itsestään. Pysähtymällä ja äänettömyyttä kuuntelemalla. Minuus on mukana kaikkialla – aina. 

Taiteilijan yhteystiedot:

Eliina Hurtig 

eliinahurtig@gmail.com

Avajaiset 2.8.2019 klo 18-20  Tervetuloa!

Galleria avoinna: ti-to klo 1218, pe klo 1117, la klo 1216, sunnuntaina ja maanantaina suljettu

 

 

Lisätiedot:

Lapin Taiteilijaseura
Kairatie 3, 96100 Rovaniemi, puh. 050 406 3632

www.lapintaiteilijaseura.fi

lapintaiteilijaseura@gmail.com



3.8.2019 - 28.8.2019 0:00–0:00

Studio Mustanapa
Kairatie 3
96100 Rovaniemi

http://www.lapintaiteilijaseura.fi/
vapaa pääsy Osta liput